tiistai 21. kesäkuuta 2022

Uusi kukkapenkki

Olen istunut monta vuotta asuntoyhtiöni hallituksessa ja keväällä 2022 kokouksessa lupauduin kunnostamaan taloyhtiön takapihalla olleen kukkapenkin. 

Taloyhtiössä oli taannoin julkisivuremontti ja siinä samalla vanha reunakivetystä muutettiin ja uusittiin patolevyt, sillä seurauksella että se jäi kokonaan kesken. Tilalla oli ammottava monttu ja rippeitä vanhasta kukkapenkin kasvustosta. Näky oli aika kamala. 

Sain vapaat kädet toteuttaa kukkapenkin. Ensin piti valita toimittaja, koska isännöitsijä halusi sähköisesti laskun ja tätä varten tuli avata yritystili valittuun kukkatarhaan. Päädyin lähettyvillä olleeseen Kukkataloon, jolla on monta toimipistettä, omaa tuotantoa ja aika kattavat tuotteet. Olen käyttänyt heidän palveluja aiemminkin ja pidin heidän toiminta tavasta ja tuotteista. 

Samalla kun odottelin, että Kukkatalo saa avattua tilin ja sain ostoluvan, aloin suunnitella kukkapenkkiä. Ensitöikseni kävin kuvaamassa paikan ja otin mitat. 11 metriä pitkä kuoppa vaatisi aikamoisen multamäärän täyttyäkseen. Mielessä oli, että lähtökohdiltaan kukkapenkin tulisi olla mahdollisimman vähätöinen ja helppo. Aavistelin, että taloyhtiössä ei varmaankaan riitä asukkailla mielenkiintoa vaativien kasvien hoitoon. Ensimmäiseksi Google kuvahaku auki ja hakemaan inspiraatiota eri näköisistä varjopaikan penkeistä. Pikkuhiljaa alkoi hahmottua minkä näköisen halusin penkistä tulevan. 

Seuraavaksi piti alkaa valitsemaan kasveja. Auto alle ja karautin Tuusulan Kukkataloon katsomaan tarjonnan. Kuvasin mielenkiintoisimmat vaihtoehdot ja samalla pystyin saamaan tiedon kasvien vaatimuksista. Sitten takaisin koneen ääreen suunnittelemaan. Pidän tehdä hahmotelmia käsin joten piirtelin vähän sitä minne mikin kasvi sijoittuisi. Varjoisalle puolelle varjokasveja / korkeutta ja eteenpäin edetessä valon määrä nousee ja samalla kasvusto sai vähän madaltua. 

Eli päädyin laittamaan havukasvit varjoisammalle puolelle ja siirryttäessä valoon päin lisäsin perennoja ja ruusuja. Kun ajatus penkin ulkonäöstä ja kasveista alkoi kiteytyä aloin suunnitella ajankohtaa. Piti organisoida kuljetuksen, meidän aikataulujen ja perennahaut yhteensopiviksi. Tässä välissä Kukkatalo oli avannut tilin minulle ja sain luvan tulla ostoksille. Aloitin ensin tilaamalla mullat, varjon havut ja rodon, joista tiesin heti mitkä  haluan. Sovimme aikataulun niin, että voisimme mieheni kanssa sitten toimituspäivänä mennä heti iltapäivästä tekemään kukkapenkin. Samalla varasin kalenterista itselleni mennä hakemaan vielä pienemmät perennat ja muut omalla autolla. Näin sain valittua haluamani yksilöt.  

Kuvakimara kertoo lähtötilanteen ja lopputilanteen. Koko päivä meni, mutta ihan hienohan tuosta tuli. 


















 





Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Näitä luen (tuoreimmat päivitykset ylinnä)